Saisiko olla Olipa kerran?
Se on firman hyvin pehmeä ja erittäin fiktiivinen pomo Tarinalammas tässä. Tervetuloa lukemaan villojani. Julkaisen täällä blogissa kolmea erilaista villaa.
Tarinavilla on asiakkaidemme tarina.
Se on käytännön tarinatekoja ja tarinaa yhteistyöstä Tarinakoneen kanssa.
Niittyvilla on koettua ja nähtyä.
Se on jotain mitä olemme nähneet, kuulleet ja oppineet matkoillamme.
Vierasvilla on oppia muilta, kotimaasta ja maailmalta.
Se voi olla joskus myös vierailevan tähden raapustus!


Sosiaalisessa mediassa ei ole mitään erityisen uutta, ei vanhalle Tarinakoneen ja Zenton tuttavalle Paavolle, ei minulle eikä pitäisi olla sinullekaan. Sosiaalinen media on nimittäin sitä samaa vanhaa yhteisöllisyyttä, jota ihmisrotu on toteuttanut ainakin tulen keksimisestä saakka. Heimon leirinuotio on vain kehittynyt Facebookeiksi, Twittereiksi, Instagrameiksi ja muiksi verkkopalveluiksi. Hämmentävästi kuitenkin olemme siinä samassa kehityksessä unohtaneet tarinankerronnan […]

Tänään olin pitämässä tarinatyöpajaa. Aloitin luentoni tarinallistamisesta tuttuun tapaani: punaisesta langasta. Punainen lanka on tarinan symboli. Alku, keskikohta, loppu – tarinassa on yhtenäinen juoni. Lanka on väriltään punainen: tarina herättää tunteita. Punainen lanka on konkretiaa. Ei suunnitelma pöytälaatikossa, ei sanoja paperilla tai näytöllä. Ei pelkästään suullista tarinankerrontaa, ei pelkästään tekstiä – vaan kokonaisvaltainen tarinaelämys. Tämä […]

Tässä viime viikolla julkaistuun blogiin jatkoa. Keskustelimme Juha Ruuskan kanssa Kallioplanetaariolle tehdystä pilottituotteesta Seppä Ilmarisen työhaastattelu (Pohjolan Pidot) tuotteesta. Ja keskustelumme jatkuu… Juha: Mitä arvoja asiakas eli Kallioplanetaario nosti tärkeimmäksi illan suunnittelussa? Anne: Asiakkaan puolelta arvoiksi nimettiin viihteellisyys, elämyksellisyys ja oppiminen. Juha: Viihteellisellä taidat tarkoittaa vieraiden viihtymistä tähtitieteen oppitunnin sijasta. Uuden oppimisen mahdollistaminen on myös […]

Taustaa keskisuomalaisten maaseutumatkailuyritysten tarinatarhojen tuotteistamiseen Maaseutumatkailuyritykset toimivat omintakeisissa ympäristöissä ja tiloissa, joilla on omat tarinansa kerrottavana. Kestävyydestä kilpailuetua maaseutumatkailuun (KESMA II) – hankkeessa pilottiyrityksiä analysoitiin kulttuurisen, ekologisen ja sosiaalisen kestävyyden näkökulmista. Kulttuuriseen kestävyyteen sisältyy voimakkaasti yrityksen toimintaympäristö, historia sekä niihin liittyvät tarinat. Tarinoiden hyödyntäminen olikin yksi analysoitava teema yrityksen kestävyyden nykytilaa arvioitaessa. Tilat ovat saattaneet […]
Seppä Ilmarisen työhaastattelu (Pohjolan Pidot) on Jyväskylän Nyrölässä sijaitsevalle Kallioplanetaariolle suunniteltu ja käsikirjoitettu elämystuote, joka on saanut inspiraationsa Kalevalasta. Tuotetta ei ole toistaiseksi viety tuotantoon saakka, mutta se on kuitenkin hyvä esimerkki tarinallistamisprosessin kulusta. Tuotteen pilottiluonteen vuoksi minulla on lupa avata prosessi myös julkisesti näkyväksi. Kirjoitimme tuotteesta yhdessä Juha Ruuskan ja Satu Miettisen kanssa tässä Palvelumuotoilua […]

Olen usein koulutuksissa suositellut tutustumista pieneen kirjaseen, Elämystuottajan käsikirjaan. Käsikirja on Sanna Tarssasen toimittama ja LEO Lapin elämysteollisuuden osaamiskeskuksen kustantama. Vaikka kirja keskittyy Lapin elämystuotantoon, on se hyvä tutustumisen kohde myös muiden alueiden yrittäjille. Käsikirjan alussa on käyty läpi elämyssuunnittelun perustietoa; mikä on elämys, mitkä ovat elämyksen elementit ja millainen on elämyskolmio-malli. Lähes puolet kirjasesta […]

Olin muutama vuosi sitten ystäväni kanssa asiakkaana Tallinnassa Tallink Spa & Conference –hotellissa ja luulin tulevani ihan tavalliseen kylpylähotelliin. Päivittelin ystävälleni hotellin aika erikoiselta vaikuttavia sisustusratkaisuja; kylpylän puolella altailla oli värikkäitä mosaiikkikuvioita ja ikään kuin osittain rikkoutuneita patsaita. Tunnelma oli hyvä, mutta herätti kysymyksiä. Aamiaisella hotellin ravintolassa törmäsin vihreisiin tekokukkiin, joissa oli heinäsirkka-hahmoja. Arvaan, mitä […]

Haluamme Takalan Hannan kanssa kertoa teille Paavosta. Viime keväänä sekä tarinallistamista tarjoavaan Tarinakoneeseen että sosiaalisen median valmennusyritys Zentoon otti yhteyttä matkailuyrittäjä Paavo, josta kerromme tässä hänen luvallaan. Paavo on toiminut maatilamatkailun parissa sukunsa perinteikkäällä tilalla jo vuosikausia. Nyt hän on törmännyt siihen, etteivät vanhat markkinoinnin keinot tunnu riittävän. Palvelujakin pitäisi uudistaa. Pienelle paikkakunnalle on ilmaantunut […]

Tällä hetkellä kirjoitan kirjaa palveluiden tarinallistamisesta, kirjaprojekti on viime aikoina pyörinyt luonnollisesti mielessä paljon. Iltaisin muiden töiden jälkeen on aika avata tiedosto, jota kutsun kaikella rakkaudella myös riiviöksi. Tarinasta on puhuttu bisneksen parissa, mutta käytännönläheisiä menetelmiä varsinkaan draamallisen tarinankerronnan soveltamiseen ei ole ollut tarjolla. Tarinallistamisen hyödyt ovat entistä vahvemmin havaittavissa ja menetelmä tukee monia ajankohtaisia […]

Andy Hopi on hyvistä tarinoista inspiroituva Life & Business Coach sekä Täysii -seminaarin ja Tekijäakatemian perustaja. Andyn intohimona on sparrata ihmisiä kohti heidän unelmiaan. Andy vastaili muutamiin kysymyksiin Tekijäakatemian verkkokurssin tarinallisuudesta, kommentoin Andyn vastauksia siitä, miten tarinallistamista voisi viedä vielä pidemmälle. 1. Mikä on verkkokurssin tarina/tarinallinen kehys? Verkkokurssin tarina juontaa juurensa siihen, miten kenestä tahansa […]

Kaiken takana on ainutlaatuinen ja persoonallinen tarinaidentiteetti. Se on timantti yrityksen sisämmässä. Kiteytetty ja hiottu, rösöinen ja inhimillinen, tarvittaessa ihanasti rempallaan, aina yhtä luotettava ja asiakkailleen aidosti läsnä. […]

Tarinakoneen blogissa on ollut aiemmin juttua sekä lisätystä todellisuudesta että yhteistyöstä Citynomadin kanssa. Näihin molempiin liittyy Tarinakoneen suunnittelema vastavalmistunut demo; tarinallinen mobiiliopastus Väinö Linnan aukiolle. Kierros sijaitsee Väinö Linnan aukiolla, Tampereen Finlaysonin alueella. Mobiiliopastus kertoo Väinö Linnan tarinaa kuvien ja äänikertomuksen myötä. Tiesitkö, että Väinö Linna työskenteli pitkään Finlaysonin puuvillatehtaalla? Tarinallinen mobiiliopastus toteutettiin yhdessä Citynomadin ja […]

Yrityksen toiminnan kokonaisvaltainen elämyksellistäminen, inhimillistäminen ja merkityksellistäminen tarinallistamisen avulla – niin, että asiakkaan palvelukokemus muotoutuu tarinaksi – on suurelta osin vasta tulevaisuutta. Näin on edelleen myös matkailun puolella. Emme ole vielä osanneet hyödyntää draamallisen tarinankerronnan keinoja liiketoiminnassa riittävästi – tässä me Tarinakoneessa olemme avuksi. Nyt on aika ottaa hyöty irti tarinan – ja erityisesti palvelukokemusta […]

Vaikka lisätty todellisuus on monille jotakin aivan uutta ja ihmeellistä, se on kuitenkin jo tätä päivää. Haettaessa Google Trendsistä hakusanalla ’augmented reality’ saa eräänlaisen näkemyksen lisätyn todellisuuden suosiosta maailmanlaajuisesti. Myös Suomessa on jo toteutettu lisätyn todellisuuden mainos- ja markkinointikampanjoita. Erittäin vaikuttavia lisätyn todellisuuden sovelluksia ovat vaatteiden ja muiden päälle puettavien tuotteiden (silmälasit, korut, kellot) ”virtuaaliset sovituskopit”. […]

Pinkie on luovan valmentajan ja life coach, Sandy Talarmon, lokakuussa 2009 neuloma pieni villapaita – yhteisöllisen valokuvaprojektin päätähti. Sandy kertoo blogissaan Pinkiestä: Lähes kolmen vuoden ajan Pinkie matkusti ympäri maailmaa vieraillen 46:ssa eri paikassa Suomessa, Amerikassa, Sakassa, Englannissa, Irlannissa, Australiassa, Tanskassa, Skotlannissa, Ranskassa ja Hollannissa. Jokainen Pinkien luokseen saanut otti hänestä valokuvia, ja lisäsi ne […]

Lokakuun ensimmäisenä päivänä järjestetään Tampereella seminaari lisätystä todellisuudesta. Lisätyllä todellisuudella (Augmented Reality, AR) tarkoitetaan virtuaalisten objektien tuomista fyysiseen maailmaan. Tämä kuulostaa aika villiltä, mutta on mitä suuremmissa määrin jos ei jo tätä päivää, niin ainakin lähitulevaisuutta. Fyysisiin esineisiin, esimerkiksi kuviin, voidaan sisällyttää tietoa, jonka pystyy lataamaan esille mobiililaitteen avulla. Katso esimerkki lisätyn todellisuuden hyödyntämisestä alla […]

Olen vuosien varrella jonkin verran pitänyt koulutuksia aloittaville yrittäjille oman osaamisen tarinallistamisesta ja oman tarinan visualisoinnista. Yhtä kurssia varten tein tämän yrittäjän oman puun. Kiteytin puuhun ne asiat, jotka itselleni yrittämisessä ovat kaikkein tärkeimmät. Juurista oksiin nämä asiat ovat: VISIO Kipinä ja kompassi: iso kuva ja suunta. Mitä, miksi ja miten? Ketä palvelen? Miksi palvelen? […]

Hei! Olen Emma – nuori ja innokas tiimiyrittäjä Jyväskylän Tiimiakatemialta. Asun ja työskentelen vielä vuoden alkuun saakka Jyväskylässä, jonka jälkeen avaan uusia ovia Tampereen seudulla. Opinnot Tiimiakatemialla olen aloittanut syksyllä 2010 ja näihin kolmeen vuoteen on mahtunut mitä erilaisimpia projekteja aina myynnistä ja markkinoinnista tiimileaderina toimimiseen ja tapahtumien järjestämiseen. Tiimiakatemia on siis Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö, […]

Terveisiä kesälaitumilta! Ensimmäinen bloggaus kesäloman jälkeen. Mistäs sitä kirjoittaisi? Jospa kirjoittaisin siitä, että miksi? Aina toisinaan – ja varsinkin lomien jälkeen – on hyvä pysähtyä kysymään itseltään ”miksi”? Miksi teen sitä, mitä teen? Miksi palvelen juuri sitä asiakasryhmää, jota palvelen? Maaseutumaisema on itselleni tärkeä, ja erityisesti olen aina pitänyt puista. Osin tästä syystä johtuen loin myös Stooripuu […]

Tällä viikolla tulee kuluneeksi viisi vuotta siitä kun perustin Tarinakoneen ja lähdin kulkemaan tätä tarinallistajan polkua. Viiden vuoden aikana on tullut paljon oppia, myös sitä kuuluisaa kantapään kautta oppimista. Voisi sanoa, että eipä tiennyt tyttö mihin viisi vuotta sitten ryhtyi. Kesäkuussa 2008 minulla oli vain tarinoiden kertomisen ammattitaitoa sekä näkemys siitä, mitä draamallisen tarinankerronnan soveltaminen […]

Jatkan vielä hiukan aiheesta, josta aloitin viime viikolla. Viime viikolla kävin läpi luomiskertomuksia, luonnonilmiöitä sekä muodonmuutoksia. Mitä muita myyttisen tarinan aineksia voisimme hyödyntää paremmin palveluiden tarinallistamisessa? Historialliset tapahtumat Monen matkailuyrityksen kohdalla tarinallistaminen lähtee liikkeelle merkittävistä historiallisista tapahtumista, jotka liittyvät seutuun tai paikkaan, jossa yritys sijaitsee. Historiasta voivat löytyä myös myyttisen tarinan ainekset. Toivolan Vanha Piha […]

Eilen kyselin Facebookissa ja Twitterissä, mikä olisi hyvä aihe seuraavan bloggaukseni kohteeksi. Lukkarilan Anne heitti Twitterin puolella idean matkailumyyteistä. Päätin tarttua tuohon syöttiin ja pohtia, mitä ovat ne myytit, joita voisimme erityisesti hyödyntää matkailupalveluiden tarinallistamisessa. Matkailumyyteillä voidaan tarkoittaa myös matkailukokemukseen liittyviä uskomuksia, mutta itse keskityn nyt matkailupalveluiden tarinallistamiseen, eli siihen miten myytit voivat olla avuksi […]

Story of your business can’t be flowing in the air. Roots of the story grow in the history of your business and the story of the creator/s of the business. Roots are growing in meanings and values, which are connected to the operation and business itself. Enterprise will build a story on the top of […]

In story based design one starting point, the ground itself, among the other factors is the location. In which area the company is operating? Underlining the locality is an excellent way to differentiate and common to do in today´s business world. Local specialities and originality are always fascinating the clients. Why would we want to […]

Julkaisin Tarinakoneen sivuilla ilmaisen tarinallistamisen oppaan alkukeväästä 2012. Opasta on tähän mennessä ladattu lähes 400 kappaletta – lisäksi Tarinakoneen koulutuksissa oppaita on jaettu osallistujille useita satoja. Olen jo jonkin aikaa haaveillut, että ehtisin työstämään oppaasta uuden version. Tuon aika on heti alkusyksystä. Ennen uuden version työstöä halusin kuitenkin kuulla, miten nykyinen opas oli palvellut sen […]

Long time ago in scriptwriting course I learnt, that you do not need to worry if the subject of the story is too personal. Often we think that, this will not touch anyone as this is only my personal experience. In fact, the best movies are created by using own personal experiences – so why […]
Yrityksesi tarina ei lepää ilmassa. Sen juuret kasvavat yrityksesi ja sen perustajan historiassa. Sen juuret kasvavat niissä merkityksisissä ja arvoissa, joita yrityksesi toimintaan liittyy. Yritys rakentaa tarinan oman historiansa päälle; tarina linkittää sinut historiaan. Maailmassa, jossa elämme, tarvitsemme keinoja kokonaisuuden hallintaan. Toisaalta tarvitsemme myös juuria, jotka yhdistävät meidät sinne, mistä olemme tulossa. Tämä on ehkä […]

Kurion tekemässä tutkimuksessa kahdeksantoista kotimaan johtavaa asiantuntijaa kertoivat näkemyksensä markkinoijalle tärkeistä sosiaalisen median kehityssuunnista. Yksi esiin nostettu ilmiö oli monikanavainen eli transmediaalinen tarinankerronta. “Monikanavainen tarinankerronta – modernia ilmiöiden synnyttämistä. Sirpaloituneessa mediakentässä ja lukuisten erilaisten mediakäyttötottumusten aikana viesti välittyy parhaiten usean tarttumapinnan avulla.” (lähde: Kurio) Sama tarina voi saada erilaisia muotoja kohderyhmän ja käytetyn kanavan mukaan. […]

Viime viikolla tapasin matkailuyrittäjän, Paavon. Hänen luvallaan kirjoitan hänestä ja hänen tilanteestaan tänne Tarinakoneen blogiin. Paavo on toiminut maatilamatkailun parissa sukunsa perinteikkäällä tilalla jo vuosikausia. Nyt hän on törmännyt siihen, etteivät vanhat markkinoinnin keinot tunnu riittävän. Palvelujakin pitäisi uudistaa. Pienelle paikkakunnalle on ilmaantunut kilpailevaa toimintaa, pitäisi erikoistua ja sinne pahaiseen sosiaaliseen mediaankin olisi jotenkin mentävä […]
Tarinakone on aloittanut yhteistyön Citynomadi Oy:n kanssa. Nyt on siis mahdollista hyödyntää tarinalähtöisen suunnittelun menetelmiä ja Tarinakoneen luomaa Tarinaidentiteetin käsikirjaa myös mobiilireittien toteutuksessa! Mikä on Citynomadi? Citynomadi on vuonna 2009 perustettu mobiiliteknologiayritys, jonka palvelut ovat käytettävissä älypuhelimissa ja hyödyntävät paikannusominaisuuksia. Citynomadin™ konsepti perustuu palvelukokonaisuuteen, jossa matkailijat pääsevät mobiililaitteillaan tutustumaan haluamiinsa kohteisiin valitseminaan ajankohtina. Kokonaisuuden taustalla […]