Bää! Tänä keväänä vierailimme Torniossa Hotelli Mustaparta -hotellisssa. Hotellilla on tarina, josta ote alla.
”Ennen veteen piirrettyä rajaa eli Tornionlaaksossa ahkera, mutta köyhä kansa, jolta yläluokka riisti viimeisenkin lantin omiin taskuihinsa. Tätä vääryyttä ja ahneutta vastaan rakensi Iisakki Mustaparta talonpoikineen kauppaporvareiden heiltä kieltämän kannellisen laivan, jolla he purjehtivat Torniosta tervaa Tukholmaan tuoden paluulastina viljaa nälkiintyneelle kansalle. Syyttömän vankilareissun jälkeen lainsuojattomien kunnia puhdistettiin ja Mustaparta nousi valtiopäivämieheksi puolustaen sorrettujen oikeuksia.
Kokonaisuudessaan Iisakki Mustaparran tarinaan voi tutustua Olof Hederydin kirjoittamasta kirjasta Iisakki Mustaparta – Perämeren piraatti. Kirjan on suomentanut Hannu Alatalo.”
Vinkit hotellien tarinallistamiseen – huomioi esimerkiksi nämä:
- Muista, että hotellisi seinien lisäksi myös ikkunat, lattiat ja katto ovat hyviä paikkoja tarinaviesteille.
- Esittele ydintarinasi asiakkaillesi eri tavoin, hyödynnä myös kuvia. Hotelli Mustaparta on julkaissut hotellin tarinan isona tauluna hotellin portaikossa. Laita tarina hotellihuoneen esittelykirjaseen, mutta tee tarinasta myös videoesitys huoneen televisioruudulta katsottavaksi. Ja muista lähettää tarinaa asiakkaallesi jossain muodossa jo varauksen yhteydessä.
- Hyödynnä hotellisi käytäviä tarinallistamiseen. Luo juonellisuutta ja jatka tarinaa myös hotellihuoneissa.
- Esittele asiakkaillesi tarinasi hahmo tai hahmot. Tarjoa asiakkaille mahdollisuus ottaa kuva hahmon kanssa. Kerro millä hashtagilla haluat, että kuva jaetaan someen.
- Luo asiakkaille tarinanäyttämö, ja anna asiakkaillesi mahdollisuus olla osa tarinaasi. Luo tarinallisia tiloja ja paikkoja. Hotelli Mustaparrassa yksi yksityiskohta on se, että aamiainen tarjoillaan vanhasta isosta puuveneestä. Tähän voisi tuoda tarinaa vähän lisääkin, onko Mustaparta jättänyt veneeseen vieraille evästä jne.
- Tuo tarinaa yksityiskohtiin, tarinallista esimerkiksi hotellihuoneiden ovikyltit ja avaimenperät, jos mahdollista. Hyödynnä tarinaa myös digitaalisessa muodossa.
PS. Voit katsoa vinkit myös WoolTimes -sarjan videolla täällä.
Tätä blogia ylläpitää Tarinakoneen hyvin pehmeä ja erittäin fiktiivinen firman pomo Tarinalammas. Voit seurata Tarinalammasta twitterissä ja facebookissa. Miten Anne kohtasi firman pomon Tarinalampaan? Ja mikä on Tarinalampaan viesti yrityksille? Lue siitä lisää täältä.
Tarinakoneen laatimasta oppaasta löydät hyödyllisiä vinkkejä yrityksen toiminnan tarinallistamiseen. Lataa ilmainen opas täältä. Lataamalla oppaan liityt Tarinakoneen uutiskirjelistalle. Uutiskirje ilmestyy 4 kertaa vuodessa.
Tarinakoneen Anne Kalliomäki on tarinallistamisen eli tarinalähtöisen strategisen muotoilun asiantuntija, kouluttaja ja tarinallistaja. Tarinallistamisen avulla yritykset voivat tuottaa asiakaskohtaamisia, jotka ovat vaikuttavia ja erottuvia. Anne on kirjoittanut kehittämästään tarinallistamisen menetelmästä kirjan ”Tarinallistaminen – palvelukokemuksen punainen lanka” (Talentum 2014). Kirja palkittiiin Hopeasulka-palkinnolla 2015. Saisiko olla Olipa kerran?
Kiinnostaako tarinallistaminen? Ota yhteyttä