Julkaistu 13.12.2022

Bäää! Tunnelmallista joulukuuta, ystävä! On uuden niittyvillan aika, ja sehän on aina jotain mitä olemme nähneet, kuulleet ja oppineet matkoillamme Annen kanssa.

Tällä kertaa mää haluan kertoa sinulle siitä, miten lisätyn todellisuuden (AR) avulla viinipulloihin voidaan tuoda tarinallisuutta. Tästä esimerkistä kuulimme yhteistyökumppanimme Salmi Platformin kautta, kun olimme Etelä-Pohjanmaalla työstämässä alueen matkailun myyntivaltteja tarinalähtöisesti tässä syksyn aikana.

19 Crimes on australialainen viinisarja, jonka pullojen etiketeistä voit ladata tarinan katsottavaksi ja kuunneltavaksi Living Wine Labels -applikaation avulla. Taustalla ovat tositarinat siitä, miten 1700–1800-luvulla englantilaisia ja irlantilaisia karkotettiin 19 eri rikoksen takia Australiaan. Pullon rikos on numeroituna ja mainittuna myös aina pullon korkissa.

Konsepti on kansainvälisesti palkittu, ja ihan syystä! Tarinallistamista voidaan tuoda myös konkreettisiin tuotteisiin uuden teknologian avulla. Tarinakokemus on parhaimmillaan kokonaisvaltainen, läsnä niin tuotteessa itsessään, sen myynnissä kuin markkinointiviestinnässäkin. Voisitko sinä tuoda omiin tuotteisiin tarinallisuutta uuden teknologian keinoin? Näitä olemme pohtineet muun muassa ruokamatkailuun liittyvissä tarinapajoissa tämän vuoden aikana. Kaikkihan lähtee kuitenkin aina liikkeelle tarinasta. Tarinaa tukemaan tarvitaan aina hyvä visuaalinen toteutus, ja myös tässä 19 Crimes on onnistunut hyvin. Viini erottuu edukseen rouhealla tyylillään.

19 rikosta – mikä johti karkotukseen?

1 Iso varkaus, jonka arvo ylittää yhden shillingin

2 Alle yhden shillingin oleva pieni varkaus

3 Varastetun tavaran ostaminen tai vastaanottaminen

4 Lyijyn, raudan tai kuparin varastaminen, ostaminen tai vastaanottaminen

5 Egyptiläisenä esiintyminen

6 Kalustetusta majapaikasta varastaminen

7 Tulen sytyttäminen metsään

8 Kirjeiden varastaminen, postimaksun aikaistaminen ja rahan kätkeminen

9 Ryöstämiseen tähtäävä hyökkäys

10 Kalan varastaminen lammesta tai joesta

Lähde:

Viinimaa.fi


Tätä blogia ylläpitää Tarinakoneen hyvin pehmeä ja erittäin fiktiivinen firman pomo Tarinalammas. Voit seurata Tarinalammasta twitterissä ja facebookissa. Miten Anne kohtasi firman pomon Tarinalampaan? Ja mikä on Tarinalampaan viesti yrityksille? Lue siitä lisää täältä.

Tarinakoneen laatimasta oppaasta löydät hyödyllisiä vinkkejä yrityksen toiminnan tarinallistamiseen. Lataa ilmainen opas täältä. Lataamalla oppaan liityt Tarinakoneen uutiskirjelistalle. Uutiskirje ilmestyy 4 kertaa vuodessa.

Tarinakoneen Anne Kalliomäki on tarinallistamisen eli tarinalähtöisen strategisen muotoilun asiantuntija, kouluttaja ja tarinallistaja. Tarinallistamisen avulla yritykset voivat tuottaa asiakaskohtaamisia, jotka ovat vaikuttavia ja erottuvia. Anne on kirjoittanut kehittämästään tarinallistamisen menetelmästä kirjan ”Tarinallistaminen – palvelukokemuksen punainen lanka” (Talentum 2014).  Kirja palkittiiin Hopeasulka-palkinnolla 2015. Saisiko olla Olipa kerran? 

Kiinnostaako tarinallistaminen? Ota yhteyttä

Takaisin
© 2024 Tarinakone
webDesign: Mekanismi »