Julkaistu 30.06.2020

 

Bäää! Se on Tarinalammas tässä taas.  Vierasvillassa haluan tarjoilla sinulle vähän uutta kiinnostavaa luettavaa liittyen tarinoiden hyödyntämiseen matkailussa.

Tänä keväänä ilmaantui peräti kaksi uutta hienoa opasta, toinen HUMAK:ilta tarinoiden erilaisista käyttötavoista matkailussa ja toinen Haaga-Heliasta ruokamatkailun tarinallistamisesta.

Opas ruokamatkailun tarinallistamiseen

Opas ydin- ja palvelutarinan käsikirjoittamiseen valmistui Haaga-Helia ammattikorkeakoulun, ylemmän amk-tutkinnon opiskelijan Paula Panttilan opinnäytetyön tuotoksena. Meillä on ollut ilo olla Paulan apuna oppaan laatimisessa. Tarina siitä miten Anne kohtasi minut 3T:n ratikassa Helsingissä pääsi jopa esimerkiksi yhdestä ydintarinasta liiketoiminnassa!

Opas ruokamatkailun käsikirjoittamiseen toimii palveluiden ja tuotteiden kehittämisen työvälineenä. Sen avulla voi suunnitella ja kirjoittaa yrityksen ydintarinan- sekä arjen palvelutilanteista rakentuvan elämyksellisen palvelutarinan käsikirjoituksen. Samalla opas ohjaa kehittämään yrityksen palveluympäristöä ja markkinointia niin, että annetut lupaukset toteutuvat asiakaskokemuksessa.

Ruokamatkailun tarinallistaminen – Opas ydin- ja palvelutarinan käsikirjoittamiseen on vapaasti käytettävissä. Lataa opas itsellesi ja hyödynnä sitä ruokamatkailutuotteesi tarinallistamisessa.

Ilon loikka! Isot onnittelut Paulalle valmistumisesta ja hienosta työstä. Myös ruokamatkailussa tarvitaan elämyksellistävää tarinallistamista. Meidän tulisi entistä enemmän ammentaa alueen ainutlaatuisia tarinoita ja perinteitä osaksi matkailijan ruokakokemusta!

 

Tarinareitti: Tarinoiden hyödyntämis – ja aktivointiopas yrittäjälle

Oppaan tekijöinä HUMAK:ista Juha Iso-Aho, Anu Nuutinen ja Pekka Vartiainen (toim.), eri kirjoittajat ja yhteistyökumppanit.

Tarinareitti: Tarinoiden hyödyntämis – ja aktivointiopas on suunnattu  matkailuyrittäjälle. Oppaassa avataan hyvin monimuotoiseseti sitä, miten tarinaa voi hyödyntää.

Opas vastaa muun muassa seuraaviin kysymyksiin: Mistä tarinoiden aiheita löytyy? Miten tarinoita luodaan?
Miten tarinoita voi hyödyntää matkailutuotteissa? Löydät oppaasta ideoita siihen miten kerrot tarinan valokuvilla tai videolla? Tarina ja vlogi? Tarina ja kuvituskuva? Tarina ja animaatio? Tarina ja sarjakuva? Tarina ja äänimaisema? Tarina ja laulu?

Oppaassa on hyviä käytännön vinkkejä kokeile itse osiossa! Kannattaa tsekata nämä ja ottaa käyttöön ne, jotka tuntuvat itselle potkivan. Lataa opas tästä.

Ilosta loikkivia, oivaltavia lukuhetkiä!


Tätä blogia ylläpitää Tarinakoneen hyvin pehmeä ja erittäin fiktiivinen firman pomo Tarinalammas. Voit seurata Tarinalammasta twitterissä ja facebookissa. Miten Anne kohtasi firman pomon Tarinalampaan? Ja mikä on Tarinalampaan viesti yrityksille? Lue siitä lisää täältä.

Tarinakoneen laatimasta oppaasta löydät hyödyllisiä vinkkejä yrityksen toiminnan tarinallistamiseen. Lataa ilmainen opas täältä. Lataamalla oppaan liityt Tarinakoneen uutiskirjelistalle. Uutiskirje ilmestyy 4 kertaa vuodessa.

Tarinakoneen Anne Kalliomäki on tarinallistamisen eli tarinalähtöisen strategisen muotoilun asiantuntija, kouluttaja ja tarinallistaja. Tarinallistamisen avulla yritykset voivat tuottaa asiakaskohtaamisia, jotka ovat vaikuttavia ja erottuvia. Anne on kirjoittanut kehittämästään tarinallistamisen menetelmästä kirjan ”Tarinallistaminen – palvelukokemuksen punainen lanka” (Talentum 2014).  Kirja palkittiiin Hopeasulka-palkinnolla 2015. Saisiko olla Olipa kerran? 

Kiinnostaako tarinallistaminen? Ota yhteyttä

Takaisin
© 2024 Tarinakone
webDesign: Mekanismi »