Bäää! Se on loikka ja elokuun villa, joka onkin tällä kertaa sitten vierasvilla! Eli oppia muilta. Tällä kertaa päätin haastatella yhteistyökumppaniamme tapahtumatohtori Helena Walloa. Helena on tapahtumamarkkinoinnin asiantuntija, ja tietokirjailija.
Tässä ajassa kaiken digitalisoituessa, live-kohtaamisten merkitys korostuu. Luottamus rakentuu edelleen usein kasvokkain kohdatessa. Tuota ei mikään teknologia korvaa.
Mutta kysytäänpäs nyt Helenalta tarinallistamisesta tapahtumissa.
Mikä on tapahtuman tarina?
Hyvissä tapahtumissa on aina punainen lanka. Ja erinomaisissa tapahtumissa kaikki elementit kertovat samaa tarinaa, tarinaelementit kulkevat tapahtumassa mukana. Tarina jättää vahvan muistijäljen. Tarinallistamalla saadaan tapahtumaan ehyt alku, keskikohta ja loppu, tapahtuman juoni.
Ovatko tapahtumat meillä Suomessa jo tarinallistettuja?
Melko vähän on tarinallistettuja tapahtumia, tai kenties laisinkaan? Siis sellaisia, jotka olisi synnytetty organisaation perustuksista ja arvoista, ja joissa rohkeasti suunniteltaisiin tapahtumakokonaisuus tarinan muotoon näistä lähtökohdista. Teeman käytöstä pitäisi siirtyä jo pidemmälle, tarinallistamiseen.
Usein puhun tapahtuman punaisesta langasta, jossa tapahtuma on suunniteltu kokonaisuudeksi alusta loppuun, ilman irtoideoita, hyvä startti on jo sekin.
Loikkasimme junaan ja tapasimme Helenan tällä viikolla Helsingissä. Kysyimme häneltä ihan livenä vinkin tarinallistamiseen?
Helena, kerrohan vielä tähän loppuun mikä on uusinta uutta tapahtumien kentässä juuri nyt?
Vastuullisuus on nyt ehdottomasti asia, jota tapahtumajärjestäjä ei voi jättää huomioimatta.
Kiitos Helena! Loikka tapahtumille. Tapahtuma on yrityksen maistuva auringonkukka.
Miten tarinallistamisen prosessia sovelletaan vaikuttavien tapahtumien rakentamiseen?
Paras lähtötilanne on se, että yrityksellä / organisaatiolla on oman liiketoiminnan tarinallistamista ohjaava ydintarina. Ja tätä samaa tarinaa käytetään myös yrityksen tapahtumien muotoilussa. Tapahtumalle voidaan ydintarinan kautta rakentaa oma tarina, joka ohjaa tämän kyseisen yksittäisen tapahtuman muotoilua koettavaksi tarinaksi.
Jokaisella tapahtumalla tulisi olla oma digitaalinen tarinanäyttämö. Miten tapahtumaa markkinoidaan digitaalisissa kanavissa, miten tämä näyttämö elää tapahtuman aikana ja tapahtuman jälkeen. Miten osallistamme ihmiset mukaan keskustelemaan tapahtumasta ja sen herättämistä ajatuksista?
Jokaisella tapahtumalla tulisi olla oma fyysinen tarinanäyttämö. Tarinaksi tehty tapahtumpaikka. Paikan lavastus, rekvisiitta, tarjoilut ja niiden esillepano, ovat kaikki merkittävä osa tapahtuman tarinallistamista.
Jokaisella tapahtumalla tulisi olla tapahtuman tarinapolku. Tapahtuman tarjoaman kokemuksen pitäisi rakentua tarinaksi, joka on läsnä jokaisessa yksityiskohdassa. Tapahtuman sisältö on osa tarinaa. Esiintyjien kanssa voidaan sopia tarinaa tukevista yksityiskohdista.
Tutustu myös näihin!
Tulimyrsky tapahtumassa nähtiin Alf Rehn kärpässienen herrana.
HAPPYMOOR toteutti Isletille tarinallisen brändin ja siihen liittyen lanseeraustapahtuman. Katso videolta tapahtuman tunnelmia.
Tässä asiakkaan palaute yhteistyöstä:
”Tapahtumatohtori Helena Vallon ja Tarinakoneen Anne Kalliomäen kanssa toteutetussa Alihankinnan tarinapajassa vietimme antoisan päivän etsien yhdessä tapahtuman punaista lankaa. Tehokas ja innostava päivä antoi tarvittavia eväitä tapahtumamme tarinallistamiseen ja toimi loistavana alkusysäyksenä pidemmälle kehitystyölle. Langanpää on löydetty, joten tästä on omalla tiimillä hyvä jatkaa elämyksellisen tarinaverkon punomista Alihankinta-messuille.”
Tanja Järvensivu
tapahtuma- ja viestintäpäällikkö
Tampereen Messut Oy & Finland Events
Haluaisitko sinä oman yrityksesi tai organisaatiosi tapahtumalle tarinan? Laitetaan teidän tapahtuma kuntoon. Kutsu tarinakätilö ja tapahtumatohtori luoksesi!
Tätä blogia ylläpitää Tarinakoneen hyvin pehmeä ja erittäin fiktiivinen firman pomo Tarinalammas. Voit seurata Tarinalammasta twitterissä ja facebookissa. Miten Anne kohtasi firman pomon Tarinalampaan? Ja mikä on Tarinalampaan viesti yrityksille? Lue siitä lisää täältä.
Tarinakoneen laatimasta oppaasta löydät hyödyllisiä vinkkejä yrityksen toiminnan tarinallistamiseen. Lataa ilmainen opas täältä. Lataamalla oppaan liityt Tarinakoneen uutiskirjelistalle. Uutiskirje ilmestyy 4 kertaa vuodessa.
Tarinakoneen Anne Kalliomäki on tarinallistamisen eli tarinalähtöisen strategisen muotoilun asiantuntija, kouluttaja ja tarinallistaja. Tarinallistamisen avulla yritykset voivat tuottaa asiakaskohtaamisia, jotka ovat vaikuttavia ja erottuvia. Anne on kirjoittanut kehittämästään tarinallistamisen menetelmästä kirjan ”Tarinallistaminen – palvelukokemuksen punainen lanka” (Talentum 2014). Kirja palkittiiin Hopeasulka-palkinnolla 2015. Saisiko olla Olipa kerran?
Kiinnostaako tarinallistaminen? Ota yhteyttä