Julkaistu 16.04.2013

Ilmiö: Viihteellistäminen
 Viihde jakaa puolesta ja vastaan. Ennen kuin arvottaa tuota käsitettä, on hyvä muistaa kuinka vaikuttavia viihdekeinot oikeastaan ovatkaan. Viihde myy yksinkertaisesti parhaiten. Tämän voi todentaa esimerkiksi televisiokulttuurin kysynnän ja tarjonnan mukavasta suhteesta. Viihdeohjelmia on tarjolla entistä laajempi skaala, sillä me katsojat haluamme kuluttaa niitä. Ne ovat yksi genre muiden joukossa. Kulttuurimme viihteellistyminen johtuu osittain sen tarkoituksellisesta viihteellistämisestä. Tarjonta on monipuolistunut, ei pinnallistunut.
Historia: arvolatautunutta argumentointia
 Ilmiönä viihteellistyminen on tuttu jo parinkymmenen vuoden takaa. Itse asiassa, jos ihan tarkkoja ollaan, alkoi viihteellistyminen Suomessa televisioajanjakson myötä 50-luvulta. Audiovisuaalisen elämyksen voima ja vaikuttavuus huomattiin saman tien. Radio jäi edelleen ”oikean tiedon” instituutioksi. Televisiokulttuurin viihteellistymistä alettiin toden teolla puida eliitti-älymystössä mm. kulttuurintutkimuksen parissa 70-luvulla. ”Viihteellä on huonoja vaikutuksia” –argumentit kaikuvat korvissamme vielä nytkin. Tosi-tv:tä töllöttäessä muistaa, että tämähän tyhmentää. Toisaalta suurten tuotantoyhtiöiden lanseeraamat sloganit, jotka ulottuvat jopa niinkin pitkälle kuin viihteen terveydellisiin vaikutuksiin, ovat hälventäneet käsityksiämme. Viihde ei ehkä kuitenkaan ole pelkästään hyväksi, vaikka Nelonen niin väittääkin – ainakaan kaikenlainen viihde.
 

Kuluttajalle tai katsojalle viihde näyttää tuottavan aina tietyn tyylisiä reakti- oita: mielihyvää ja nautintoa.

Kuluttajalle tai katsojalle viihde näyttää tuottavan aina tietyn tyylisiä reaktioita: mielihyvää ja nautintoa.


Käytettävyys: voiko viihteellistämistä hyödyntää?
Meillä on joitakin ennakkokäsityksiä siitä, mitä viihde on, mutta yritys viihdyttää osoittautuu monesti katastrofiksi. Viihteellä on eri keinoja eri konteksteissa. Televisioviihteen keinot ovat läpikaluttu aihe, siltikin keskeneräinen sellainen. Tästä kontekstista on kuitenkin löydettävissä yksi tekijä, jonka avulla viihteen määrittäminen onnistuu – se on katsojan mielihyvä. Miksi siis emme voisi sanoittaa auki niitä keinoja, jotka saavat meidät viihtymään, ilahduttavat meitä ja tuottavat meille mielihyvää? Viihdettä tulisikin tutkia enemmän katsojalähtöisesti. Ajatuksen voisi laajentaa koskemaan muitakin kohderyhmiä. Esimerkiksi, kuinka asiakkaat viihtyvät yrityksen verkkosivuilla?
Loppujen lopuksi viihteellistäminen on laajemmassa kontekstissa palveluiden, tuotteiden ja hahmojen esittämistä vastustamattomina ja miellyttävinä kokonaisuuksina. Kun puhutaan viihteellistämisestä, voidaan puhua sellaisesta tietoisesta representoinnista, jossa hyödynnetään esimerkiksi viestinnän ja markkinoinnin keinoja ja rakennetaan haluttava kokonaisuus. Tämän kokonaisuuden yksi vaikuttavimmista tekijöistä on tarina. Parhaimmillaan viihde toimii kaikkien hyväksi – kohderyhmälleen se tuottaa hyvän mielen ja palveluntarjoajalle se on kustannustehokasta. Melko vastustamatonta kyllä.
Kirjoittajasta
Saara Ignatius (TaM) on freelance-journalisti ja -copywriter, joka seuraa itse intohimoisesti suomalaisia talk show –ohjelmia. Saara on sitä mieltä, että viihdekulttuuri vaatisi enemmän tutkimusta osakseen.
www.vastustamatonta.wordpress.com
Tutustu Saaran graduun aiheesta täällä. 

Takaisin
© 2021 Tarinakone
webDesign: Mekanismi »
Copy link
Powered by Social Snap