Julkaistu 23.01.2013

Murhamysteeri on pääjuonellisesti käsikirjoitettu ohjelmapalvelu, jossa jokaisella osallistujalla on juoneen liittyvät roolit. Joku murhataan ja murhaaja on joku osallistujista. Sitten alkaa rikoksen selvittely: kenellä on motiivi ja mitä todistusaineistoa löytyy? Kuka joukosta onkaan murhaaja? Jokaisella murhamysteeriin osallistujalla on oma rooli, jonka osallistujat saavat pelaajanoppaassa noin viikkoa ennen tapahtumaa. Mitään ulkoa opeteltavia vuorosanoja ei ole ja murhamysteerin ohjaaja on tilaisuuden aikana mukana auttamassa.
Kaikki murhamysteerit.fin myynnissä olevat murhamysteerit on käsikirjoittanut minä, Katja Palmu. En myy ulkomaalaisia lisenssituotteita ollenkaan, koska haluan, että asiakkaani saavat kokea ihan alkuperäisen, suomalaisen murhamysteeriohjelmapalvelun.
Miten murhamysteerien käsikirjoittaminen tapahtuu?
Ensin täytyy murhamysteeriä varten suunnitella fiktiivinen tapahtumapaikka ja miettiä, mikä on tilaisuus, jonne kaikki on kutsuttu. Sitten mietin pääroolit osallistujille ja suunnittelen murhamysteerin rungon ja mietin kuka on murhaaja, kuka murhataan ja mikä on motiivi. Murhamysteerin roolihahmojen nimien keksimiseen käytän Googlea siinä vaiheessa, kun oma mielikuvitus loppuu kesken. Sieltä löytyy eri teeman mukaisia nimigeneraattoreita. Käsikirjoittamissani murhamysteereissä on myös todistusaineistoa, josta murhaajan saa selville. Ryhmäkoko on 10 – 80, joten rooleja joudun keksimään todella paljon. Tähän mennessä on mielikuvitusta kuitenkin riittänyt.

Kuva: Murhamysteerit, Katja Palmu.

Murhamysteeri on ohjelmapalvelu, jonka käsikirjoittamisessa menee noin kuukausi. Luon murhamysteerin rungon, roolit, pelaajanoppaat, pelaajanlisäoppaat, todistusaineiston, nimikyltit, pelirahat ja kaiken muun materiaalin. Murhamysteeri on joka kerta erilainen. Asiakas saa itse keksiä lisää juonenkäänteitä, valehdella, kieroilla, juonitella ja väärentää. Näistä löytyy lisätietoa sivuiltani. Sivuillani on myös vinkkejä pukeutumiseen ja siihen, kuinka pärjäät parhaiten murhamysteerissä.
Mikä on mielestäni tärkeää murhamysteerin käsikirjoittamisessa?
Murhamysteeri on käsikirjoittamisen kannalta mielenkiintoinen juttu. Tärkeää on ottaa selvää sen aikakauden tapahtumista ja mitä asioita silloin oli jo keksitty ja miten siihen aikaan toimittiin. Pyrin siihen, että ne asiat, joita mysteereihini kirjoitan, olisivat olleet käytännössä mahdollisia tapahtumia kyseisenä aikakautena. Eli jos murhamysteerissäni on jokin historian henkilö mukana, hän on todellakin ollut elossa kyseisenä ajankohtana.
Taustatyöhön meneekin aika paljon aikaa ja joskus joutuu hyvän idean hylkäämään, koska se ei kyseisenä aikakautena olisi ollut mahdollista. Asiakaspalaute on myös erittäin tärkeää. Sen avulla voin kehittää murhamysteeriäni vieläkin paremmaksi ja vuonna 2012 lisättiinkin vinkkikortit asiakkaiden käyttöön, murhamysteeriohjaaja on asiakkaiden käytössä ja Facebookissa on myös paljon vinkkejä.
Murhamysteeri, hahmojen luonti osana prosessia?
Murhamysteerin hahmot luodaan kerran ja ne ovat käytössä kaikissa mysteereissä. Ideoita eri rooleihin saan miettimällä keitä henkilöitä/ammatteja tähän aikakauteen liittyy. Se miten jokainen murhamysteeri on erilainen, johtuu juuri tästä eri roolien kierrättämisestä. Eli valitsen murhamysteereihin eri rooleja ja asiakas tekee roolistaan aina omannäköisensä. Roolit myös jaetaan yhteyshenkilön avustuksella niin, että äänekkäille näyttävät roolit ja hiljaisille hiljaisemmat roolit. Murhamysteerissä kannattaa myös muistaa, että mitään esiintymislavaa ei ole ja pääsääntöisesti keskustelut käydään kahden kesken.
Käsikirjoitusvaiheessa mietin myös jokaiselle roolille jotain rekvisiittaa, joka saattaa liittyä roolihahmoon tai auttaa eläytymiseen. Eli yleensä se on jokin näkyvä asuste, kuten esim. mafia-murhamysteerissä gangsterihatut yleensä miehille, ellei rooli toisin määrää. Osa rekvisiitasta taas liittyy roolihahmoon ja voi olla piilossa vaikka taskussa. Murhamysteerin roolihahmot nivoutuvat jollain lailla tarinaan. Jokaisella on jokin syy olla mukana tilaisuudessa ja monella on salaisuuksia, joita ei muiden tietoon haluta.
Miten murhamysteeri syntyy, mistä ideat tulevat?
Jostain vain se ajatus pulpahtaa päähän ja uusi murhamysteeri onkin nyt työn alla. En oikein osaa sanoa, mistä ne ideat tulevat, niitä vain tulee. Tällä hetkellä nämä käsikirjoittamani murhamysteerit ovat jo myynnissä:
Mafia murhamysteeri, joka sijoittuu 1920-luvun Chicagoon, charlestonin kulta-aikaan.
Kartano murhamysteeri, joka sijoittuu Suomeen, Ritolan kartanoon ja eletään vuotta 1895
Lööppijulkkis murhamysteeri, joka sijoittuu nykyaikaan, Reiska-lehden bileisiin.
Titanic murhamysteeri, joka sijoittuu Titanicin neitsytristeilylle
Kauhu murhamysteeri, joka sijoittuu Mirvan pikkukylään, jossa on Tuonpuoleiset ry:n gaalailta
Murhamysteereihini voit tutustua sivuillani.
 
Kirjoittaja on Katja Palmu, Murhamysteerit-ohjelmapalvelujen käsikirjoittaja.

Takaisin
© 2021 Tarinakone
webDesign: Mekanismi »
Copy link
Powered by Social Snap