Julkaistu 27.09.2022

Bää! Tunnelmallista syyskuun loppua. Tällä kertaa on aika uuden Niittyvillan! Ja haluammekin jakaa teille pienen kokemuksen viime kesältä tapahtumasta, jossa oli tarinallisuutta matkassa mukana.

Tänä kesänä Anne vieraili kesäfestivaaleilla Turussa. Mikä on Kesärauha -festivaali ja mistä se sai nimensä?


Turku on kaupunkina tunnettu muun muassa siitä, että sieltä julistetaan aina Suomeen joulurauha. Jo useamman vuoden ajan Turku on julistanut Suomeen myös kesärauhan tämän uuden festivaalin merkeissä. Mukaan kutsutaan ihmisten lisäksi kaikki kesätapahtumat, joiden kanssa Turku haluaa näin juhlia kesän alkamista. Kesärauhan julistaminen sisältää myös vastuullisuutta ja suvaitsevaisuutta korostavan viestin, mikä näkyikin hyvin paikan päällä festivaaleilla sekä tunnelmassa että viestinnässä. 

Ensimmäisen kerran festivaali jopa järjestettiin Turun Vanhalta Suurtorilta, nyt viime vuodet festivaalia on vietetty todella tunnelmallisesti Turun linnan puistossa. Josta nyt myös otettu tarinallisuutta mukaan festareihin.  

Vieläkin pidemmälle tarinallisuutta voisi tapahtumassa viedä, mutta ihastuttavalla tavalla sitä oli jo hyödynnetty.

Mitä voimme oppia Kesärauhasta?

Festivaali on hyvä esimerkki siitä, miten kaupungin omia erityiselementtejä käytetään tarinalähtöisessä tuotteistamisessa. Tässä tapauksessa tapahtuman järjestämisessä. Meidän tulisi havainnoida aina juuri näitä alueen omia erityisiä elementtejä ja ammentaa niistä tekemiseen. Liikaa on vieläkin tekemisessä samistelua, josta en tarinalampaana diggaile yhtään. Kannustan sinua loikkaamaan samistelijoiden laumasta tarinallistamaan ja erottumaan lämmittävillä tarinavilloilla!

Tarinakone tuottaa myös alueen elämyksellisiä ydintarinoita sekä tähän liittyen alueen, kaupungin, kuntien, kylien tarinallistamiseen liittyviä tarinapajoja. Näitä on toteutettu myös niin, että aamupäivä tehdään alueen tarinaa ja iltapäivällä yrittäjät työstävät yritysten omia tarinoita. Kysy lisää, kerromme mielellämme lisää tarinapajoista ja ydintarinoista. Voit lukea lisää paikallisuuden hyödyntämisestä myös Annen artikkelista Bonfire Bisnesmediassa.


Tätä blogia ylläpitää Tarinakoneen hyvin pehmeä ja erittäin fiktiivinen firman pomo Tarinalammas. Voit seurata Tarinalammasta twitterissä ja facebookissa. Miten Anne kohtasi firman pomon Tarinalampaan? Ja mikä on Tarinalampaan viesti yrityksille? Lue siitä lisää täältä.

Tarinakoneen laatimasta oppaasta löydät hyödyllisiä vinkkejä yrityksen toiminnan tarinallistamiseen. Lataa ilmainen opas täältä. Lataamalla oppaan liityt Tarinakoneen uutiskirjelistalle. Uutiskirje ilmestyy 4 kertaa vuodessa.

Tarinakoneen Anne Kalliomäki on tarinallistamisen eli tarinalähtöisen strategisen muotoilun asiantuntija, kouluttaja ja tarinallistaja. Tarinallistamisen avulla yritykset voivat tuottaa asiakaskohtaamisia, jotka ovat vaikuttavia ja erottuvia. Anne on kirjoittanut kehittämästään tarinallistamisen menetelmästä kirjan ”Tarinallistaminen – palvelukokemuksen punainen lanka” (Talentum 2014).  Kirja palkittiiin Hopeasulka-palkinnolla 2015. Saisiko olla Olipa kerran? 

Kiinnostaako tarinallistaminen? Ota yhteyttä

Takaisin
© 2022 Tarinakone
webDesign: Mekanismi »
Copy link
Powered by Social Snap