Julkaistu 19.10.2021

Se on lokakuun tarinaloikka ja firman hyvin fiktiivinen pomo Tarinalammas tässä. Tällä kertaa vuorossa on Vierasvilla, se on aina oppia myös muilta. Me olemme Tarinakoneessa aina oppineet paljon meidän yhteistyökumppaneiltamme, ja tietysti meidän asiakkailtamme. Koko tarinallistamisen prosessi on saanut nykyisen muotonsa meidän asiakasprojektien kautta, ja oppiminen jatkuu edelleen. Sorkkien kantapäät alkavat olla tällä lampaalla jo aika kuluneet, mutta niin pitääkin, siitä se osaaminen on karttunut.

Anne on tehnyt jo pitkään yhteistyötä Ellare Oy:n Pirjo Räsäsen kanssa. Pirjo on luontomatkailun tuotteistamisen ja kansainvälisen matkailumarkkinoinnin konkari. Hän on myös Suomen Outdooractiven, Euroopan suurimman luonto- ja aktiviteettimatkailuportaalin ja software-toimittajan Suomen myyntijohtaja. Joko sinä olet kirjautunut Outdooractive -sovelluksen käyttäjäksi? Sieltä löydät paljon ihania luontoseikkailuja loikittavaksi.

Ellare on tehnyt hienon ilmaisen webinaarisarjan reittien rakentamisesta, aiheina mm. turvallisuus, esteettömyys, viestintä.

Lokakuun alussa sarjaan saatiin mukaan myös tarinallistamisen teema, kun Pirjo ja Anne vetivät yhteisen puolentunnin webinaarin.

Ole yhteyksissä, jos haluat lähteä kehittämään oman alueesi tai kohteesi tarinallistamista. Me loikimme ilolla ja taidolla yhdessä Pirjon kanssa avuksi.


Tätä blogia ylläpitää Tarinakoneen hyvin pehmeä ja erittäin fiktiivinen firman pomo Tarinalammas. Voit seurata Tarinalammasta twitterissä ja facebookissa. Miten Anne kohtasi firman pomon Tarinalampaan? Ja mikä on Tarinalampaan viesti yrityksille? Lue siitä lisää täältä.

Tarinakoneen laatimasta oppaasta löydät hyödyllisiä vinkkejä yrityksen toiminnan tarinallistamiseen. Lataa ilmainen opas täältä. Lataamalla oppaan liityt Tarinakoneen uutiskirjelistalle. Uutiskirje ilmestyy 4 kertaa vuodessa.

Tarinakoneen Anne Kalliomäki on tarinallistamisen eli tarinalähtöisen strategisen muotoilun asiantuntija, kouluttaja ja tarinallistaja. Tarinallistamisen avulla yritykset voivat tuottaa asiakaskohtaamisia, jotka ovat vaikuttavia ja erottuvia. Anne on kirjoittanut kehittämästään tarinallistamisen menetelmästä kirjan ”Tarinallistaminen – palvelukokemuksen punainen lanka” (Talentum 2014).  Kirja palkittiiin Hopeasulka-palkinnolla 2015. Saisiko olla Olipa kerran? 

Kiinnostaako tarinallistaminen? Ota yhteyttä

Takaisin
© 2021 Tarinakone
webDesign: Mekanismi »
Copy link
Powered by Social Snap