Bää! Täällä jälleen, sinun oma pörröinen oppaasi tarinallistamisen maailman, firman pomo Tarinalammas. Tällä kertaa haluan kertoa sinulle muraaleista eli seinämaalauksista. Syyskuussa vierailimme Tervon kunnassa alueen luontoreitteihin liittyvän projektin merkeissä, ja törmäsimme siellä myös kunnan uuteen hienoon muraaliin.
Pieni sivuhyppy. Jos reitteihin liittyvät projektit kiinnostavat, kannattaa tutustua Ylä-Savon tarinaprojektiin, josta nyt uusi artikkeli yhteistyökumppanimme Ellaren blogissa.
Tervon paloasema yllätti satumaisella muraalilla
Katutaiteilija Jukka Hakasen tekemä muraali on saanut kunnassa ihastuneen vastaanoton. Pienessä kunnassa muraalit voivat tuoda keskustan ilmeeseen kaivattua iloa ja väriä.
Miten muraalit linkittyvät alueen tarinallistamiseen?
Muraaleista on tullut myös matkailullisia nähtävyyksiä. Ne saattavat tarjota todellisen visuaalisen wow-elämyksen. Niiden perässä voidaan matkata paikan päällä kauempaakin. Olen itse omilla kotikulmilla loikkinut toisinaan ihan vain uusien muraalien perässä.
Teokset voivat olla vaikuttavia juuri alueen tarinallistamisen kannalta. Niihin voidaan maalata alueen omia erityiselementtejä, symboleja, jotka kertovat kyseisen paikan persoonasta. Ne voivat kertoa myös historiasta, alueelle merkityksellisistä tapahtumista, menneistä tai nykyisistä.
Tai alueelle tärkeistä hahmoista, kuten viimeisimpänä Vantaan Käärijä -muraali. Muraalien tekemiseen voidaan osallistaa ihmisiä mukaan erilaisin tavoin. Tätä voisimme tehdä varmasti vielä nykyistä enemmän. Käärijä -muraalin osalta oli kilpailu siitä, että mikä ehdotuksista toteutetaan. Lopullisen valinnan kahden jatkoon valitun osalta teki Käärijä itse.
Muraaleja tulisi nykyistä enemmän suunnitella alueen oman elämyksellisen ydintarinan kautta. Näin seinämaalaus tukee myös alueen muuta toimintaa ja tarjontaa. Se toimii hauskana tapana viestiä siitä, millaiseen tarinaan ja teemoihin kävijä tällä alueella pääsee tutustumaan.
Hyvä muistaa, että myös matkailuyritykset voivat hyödyntää värikkäitä ja vaikuttavia muraaleja oman elämyksellisen ympäristön luomisessa! Eli kyseessä ei ole vain kaupunkien ja kuntien oma juttu.
Tätä blogia ylläpitää Tarinakoneen hyvin pehmeä ja erittäin fiktiivinen firman pomo Tarinalammas. Voit seurata Tarinalammasta instagramissa ja facebookissa. Miten Anne kohtasi firman pomon Tarinalampaan? Ja mikä on Tarinalampaan viesti yrityksille? Lue siitä lisää täältä.
Tarinakoneen laatimasta oppaasta löydät hyödyllisiä vinkkejä yrityksen toiminnan tarinallistamiseen. Lataa ilmainen opas täältä. Lataamalla oppaan liityt Tarinakoneen uutiskirjelistalle. Uutiskirjeen Tarinalammas toimittaa postilaatikkoosi kerran kuukaudessa.
Tarinakoneen Anne Kalliomäki on tarinallistamisen eli tarinalähtöisen strategisen muotoilun asiantuntija, kouluttaja ja tarinallistaja. Tarinallistamisen avulla yritykset voivat tuottaa asiakaskohtaamisia, jotka ovat vaikuttavia ja erottuvia. Anne on kirjoittanut kehittämästään tarinallistamisen menetelmästä kirjan ”Tarinallistaminen – palvelukokemuksen punainen lanka” (Talentum 2014). Kirja palkittiiin Hopeasulka-palkinnolla 2015. Saisiko olla Olipa kerran?
Kiinnostaako tarinallistaminen? Ota yhteyttä