Julkaistu 31.10.2011

Blogisarjan sisällysluettelo:
1. Mitä tarinallistaminen on?
2. Mitä hyötyä tarinallistamisesta on?
3. Mikä on tarinaidentiteetti?
4. Miten luodaan elämyksiä?
5. Miten elokuvadramaturgiaa sovelletaan tarinallistamisessa?
6. Miten käsikirjoitetaan tarinallistettuja palveluita?
 
Tarinakoneen blogissa käynnistyy kuusiosainen blogisarja matkailuelämyspalvelujen tarinallistamisesta. Blogisarjassa käsitellään tarinallistamista ja sen hyötyjä sekä tutustutaan tarkemmin tarinaidentiteettiin ja elämysten luomiseen.
Olen jo aiemminkin kirjoittanut blogitekstin lähes samalla otsikolla. Tuntui kuitenkin aiheelliselta kirjoittaa samasta aiheesta uudestaan; entistä selkeämmin, ytimekkäämmin ja perusteellisemmin. Siitä syntyi blogisarja tarinallistamisesta.
Brändäämistä ja elämyssuunnittelua
Tarinakoneen tarjoama tarinallistamispalvelu on suunnattu erityisesti matkailuyrityksille.
Lyhyesti sanottuna tarinallistaminen on jonkun olemassa olevan asian tekemistä tarinaksi. Tarinallistamisen avulla palvelun vaiheita voidaan sitoa yhteen tarinallisen rakenteen avulla. Tarinaa itsessään voidaan kertoa kaikilla käytettävissä olevilla keinoilla; kirjallisesti, visuaalisesti, äänillä, valoilla, tuoksuilla…
Tarinallistaminen voidaan nähdä niin brändäämisen kuin elämyssuunnittelunkin menetelmänä.
Tarinallistamisen kohteena voi olla yrityksen koko toiminta. Kun yrityksen oma tarina on löydetty, voidaan tuottaa tarinallistettuja elämyspalveluita ja jalkauttaa yrityksen tarina myös palveluihin ja tuotteisiin.
Yrityksen palvelukokonaisuus suunnitellaan niin, että sen kaikki elementit kertovat ja tukevat palveluun käsikirjoitettua tarinaa. Kun tarina tulee näkyväksi kaikessa palvelussa, voidaan puhua myös tarinalähtöisestä suunnittelusta. Tarina tuo palveluun tunteen ja merkityksen tason.
Tarinallistetuilla palveluilla saadaan aikaa erilaistuneita ja elämyksellisiä palveluita, joissa on juonellinen rakenne. Tarinallistettuja palveluita on myös helpompi myydä!
Olde Hansa
Hyvä esimerkki tarinallistetusta palvelusta on Tallinnassa sijaitseva Olde Hansa, jossa itse vierailin viime kesänä.
Keskiaikainen ruokaravintola on perustettu kunnioituksesta Hansa-liittoon. Olde Hansa -ravintola on rakennettu täysin keskiaikaisen teeman mukaan ja ravintolaan astuessaan voi kokea onnistuneen aikamatkan satojen vuosien taakse menneisyyteen.
Niin ruoka, juoma, sisustus kuin tunnelmakin ovat kuin suoraan keskiajalta. Olde Hansassa voi kokea kotoista lämpöä rikkaan kauppiaan kodin tunnelmissa. Jopa käytettävät mausteet ja raaka-aineet ovat samoja, joita käytettiin jo Hansa-kaupan kulta-aikana.
Olde Hansassa tarinallistamisen idea on viety pitkälle ja kaikki palvelut linkittyvät saman tarinan ympärille.

Olde Hansan löydät Tallinnan vanhasta kaupungista, läheltä Raatihuoneen toria. Tutustu ravintolaan.

Ravintolaa markkinoidaan ulkona tarjoamalla ohikulkijoille paahdettuja manteleita.

Myös ravintolan vessa on täydellisesti teeman mukainen!


Takaisin
© 2024 Tarinakone
webDesign: Mekanismi »