Julkaistu 06.11.2014

Muutama viikko sitten olin pitämässä pari tarinatyöpajaa järviseudun alueen yrittäjille Lappajärvellä. Työpajat toteutettiin kylpylä Kivitipussa. Myös Kivitipun henkilökuntaa osallistui työpajaan. Loistava meininki, itsekin innostun tarinallistamisesta aina vain yhä uudestaan kun näen työpajaan osallistuvien innostuksen aiheen äärellä.
Kivitipun osalta syntyi työpajassa hyvä idea siitä, miten tarinallistamalla yrityksen brändi muuttuu toiminnaksi. Tämä onkin yksi keskeinen tarinallistamisen hyöty.  Yrityksen brändi kiinnitetään elämyksellisenä toimintana kohtaamiseen asiakkaan kanssa. Mikä voisi jättää voimakkaampia muistijälkiä?
Tarinallistamisessa katsomme aina yrityksen nimeä ikään kuin se olisi tarinan otsikko, asiakkaalle osoitettu kutsu tai vihje tulevasta. Näin teimme myös Kivitipun kohdalla. Yrityksen nimi viittaa alueelle pudonneeseen meteoriittiin.  Kylpylän aulassa on yrityksen luonnetta ja persoonaa kuvaava kivi-vesi-elementti.
Ideoimme työpajassa, että asiakkaille, jotka usein tulevat kylpylään kuntoutuslomalle, lahjoitettaisiin loman alussa respassa oma pieni kivi. Tämä kuvastaisi asiakkaan huolia, asioita, joista haluaa päästää loman aikana irti.  Ja kun hänelle viikon aikana tulisi olo, että hän on rentoutunut, olisi oikea aika käydä pudottamassa kivi kylpylän aulassa olevaan lähteeseen. Tämä toiminta  kertoisi symbolisesti siitä, että nyt on kivi tippunut sydämmeltä. Tämä huojentumisen teema on osa asiakkaalle tarjottavan kokemuksen ydintä, se jättää samalla asiakkaalle muistijäljen siitä, mitä on olla juuri Kivitipun asiakkaana.  Ideoimme myös, että lähteeseen voisi asentaa  kiven pudottamisen seurauksena toteutuvan efektin,  kauniin laulun tai esimerkiksi valo-efektin.

kivitppu kivi

Tarinallistamisessa hyödynnämme aina jo olemassaolevaa ja koetamme ottaa siitä parhaan mahdollisen hyödyn irti.


Samaa kiven putoamiseen liittyvää teemaa ja sen ympärille rakennettua juonellista tarinaa voisi hyödyntää muutoinkin asiakkaan kuntoutusloman eri vaiheissa.
sininen kivi kitippu hotelli

Tarinallista kokemuksia, jotka vahvistavat sitä tunnetta, jota haluat tuottaa asiakkaillesi.


 
Tutustu Kivitippuun täällä. 
 
 

Takaisin
© 2024 Tarinakone
webDesign: Mekanismi »