Julkaistu 05.06.2012

Matkustin toukokuussa lentäen Rovaniemelle ja bongasin ilokseni lentokentältä Finavian ”Maa & ilma” –lehdestä jutun tarinallistamiseen liittyen.
Kolumnissaan Mette Frøkjær Hansen pohti lentoasemien tarinallistamista. Hansen oli yksi Quality Huntereista, Finnairin ja Helsinki-Vantaan lentoaseman laaduntarkkailijoista. Quality Huntersien työhön kuuluu yksinkertaisesti matkustaminen ja bloggaaminen ja tavoitteena on lento- ja lentoasemakokemuksen kehittäminen. Lisää Quality Hunterseista löydät täältä.
Quality Hunterina toimiessaan Hansen kiinnitti huomiota myös elämyksiin ja tarinallistamiseen.
”Kun matkustaminen on sujuvaa ja palvelut täyttävät matkustajien tarpeet, lentokentät voivat alkaa luoda tarinallisia teemoja ja niiden kautta elämyksiä”, Hansen kirjoittaa.
Työn lähtökohtana oli tarkkailla, miten lentokentät ja kaupungit voivat saada aikaan unohtumattomia kokemuksia kertomalla tarinoita. Esimerkiksi Pariisin nostalgia ja romantiikka, Singaporen vieraanvaraisuus ja kuvauksellisuus sekä Kööpenhaminan muotoiluperinne kertovat kaikki omaa ainutlaatuista tarinaansa, hän kertoo.
Muumimaailmaksi tarinallistettu lentokenttä
Hansen visioi muun muassa kuulutuksilla, jotka kehottaisivat siirtymään portille 21A Muumitaloon tai lentokentällä järjestettävistä shakki- tai Trivial Pursuit –turnauksista.
Tarinallistamisen avulla voisi lentokentistä tehdä miellyttävämpiä ja elämyksellisempiä. Olennaista olisi se, että kentät viestisivät vahvemmin oman maansa ja kaupunkinsa tarinaa. Nykytilanteessa asiakas ei välttämättä lentokentällä voi päätellä, mihin maahan on saapunut. Lentokenttä on siinä mielessä herkullinen tarinallistamisen kohde, että asiakkaan palvelupolku on periaatteessa hyvin selkeä ja toistuu aina samankaltaisena. Tarinan avulla juonen rakentaminen voisi tuoda lentokentällä liikkumiseen enemmän inhimillisyyttä ja selkeyttä. Tarinallistaminen luo elämyksiä – mutta ei monimutkaista, vaan yksinkertaistaa.
Hansenin kolumnin voit lukea kokonaisuudessaan vuoden ensimmäisestä ”Maa & ilma” –lehdestä. Kolumni löytyy sivulta 40.
Alla vielä Helsingin lentoasemalta uusi video siitä, miltä kenttä näyttää lapsen silmin. Tässä muuten mukavassa videossa voisi mielestäni tarinaa olla enemmänkin.

Takaisin
© 2024 Tarinakone
webDesign: Mekanismi »