Julkaistu 28.08.2013

Pinkie on luovan valmentajan ja life coach, Sandy Talarmon, lokakuussa 2009 neuloma pieni villapaita – yhteisöllisen valokuvaprojektin päätähti.
Sandy kertoo blogissaan Pinkiestä:
Lähes kolmen vuoden ajan Pinkie matkusti ympäri maailmaa vieraillen 46:ssa eri paikassa Suomessa, Amerikassa, Sakassa, Englannissa, Irlannissa, Australiassa, Tanskassa, Skotlannissa, Ranskassa ja Hollannissa. Jokainen Pinkien luokseen saanut otti hänestä valokuvia, ja lisäsi ne Pinkien omaan Flickr-ryhmään. Kuvia on tällä hetkellä 698!
Nykyisin Pinkie on asettunut Suomeen ja kiertää Sandyn kanssa kertomassa, kuinka valokuvaamalla voi nähdä itsensä ja jokapäiväisen elämänsä aivan uusin silmin.

Pinkie pieni villapaita reissasi maailmalla.

Pinkie pieni villapaita palasi maailmalta takaisin Suomeen. Kuva: Sandy Talarmo

Kuka tai mikä reissaa sinun yrityksessäsi?

Matkailuyritysten toiminnassa voisi helposti saada aikaan jotain vastaavaa!
Osa matkailuyrityksen tarinasta voisi reissata maailmalla ja hauskalla tavalla markkinoida yrityksen toimintaa. Yksi hahmo voisi käydä eri paikoissa ja palata sitten kotiin. Voisiko vaikkapa Suomen Lapista lähteä tonttu-nukke maailmalle kertomaan joulun tarinaa?
Hauskaa tässä on mielestäni netin ja fyysisen maailman yhdistäminen, kun matkaa voisi seurata netin kautta. Näin voisit samalla kertaa sekä aktivoida omaa heimoasi että palvella kansainvälisiä asiakkaitasi.
Reissun sisältöä ja matkaajaa – kannattaa miettiä oman yrityksesi näkökulmasta. Mikä olisi oikea hahmo? Ja mikä olisi hänen tehtävänsä maailmalla? Onko matkaaja etsimässä jotain, kiertämässä hienoja maisemia vai tapaamassa tuttuja? Voisiko maaseutumatkailuyrityksen maailmalle lähettämä villainen lammas tavata muita lampaita maailmalla? Voisiko yrityksesi tarinan historiallinen hahmo matkata tapaamassa muita historiallisia hahmoja?
Tässä voisi olla hauska tapa tarinallistaa ja markkinoida maailmalla – vuorovaikutuksellisella tavalla!
Lue Pinkien matkasta täältä!
 

Takaisin
© 2024 Tarinakone
webDesign: Mekanismi »